Puutarha Kivimäki – isältä pojalle

Kotieläintilasta salaatintuotantoon lähes 70 vuodessa

Kivimäen puutarha on muuttunut sodanjälkeisestä kotieläintilasta monipuoliseksi puutarhayritykseksi. Lähes 70 vuoden aikana sukupolvet ovat vaihtuneet, mutta vain vähän on muuttunut salaatintuotannon suhteen: Kivimäen tilalla on viljelty laadukasta salaattia maapohjaviljelyllä jo kolmen sukupolven ajan.

Jääsalaattia maapohjaviljelynä

Melkein 70 vuoden ajan Turun Tortinmäessä sijaitsevan tilan hoidosta on vastannut Kivimäen suku. Tilan tuotanto on muuttunut ja pinta-ala kasvanut vuosien mittaan, mutta isät ja pojat ovat tehneet töitä yhdessä koko ajan. Nykyään Kivimäen tila on puutarha, jossa viljellään pääosin jääsalaattia. Tuotanto on perinteistä maapohjaviljelyä, jossa salaatit ja salaatin juuret kasvavat turvemullassa.

– Tämä on vanha kasvatustapa, jolla salaatin kasvatus on aikoinaan 60-luvulla aloitettu Suomessa. Olemme halunneet jatkaa tätä perinteistä tuotantotapaa myös myöhemmissä sukupolvissa, koska maassa pitkään kasvanut salaatti maistuu mielestämme erityisen mehukkaalta, kertoo kolmannen polven tilanhoitaja Jarkko Kivimäki.

Ammattitaitoa sukupolvelta toiselle

Tilan perustaja Matti Kivimäki oli viljelyperinteen vanhin edustaja. Nuorin tilalla työskennellyt henkilö on tilan nykyisen hoitajan Jarkon poika Jarno Kivimäki.

– Ja onhan Jarnolla tytär. Vielä pari vuotta täytyy kuitenkin odottaa, ennen kuin pojantytär pääse tilalle tekemään laatikoita. Sitten tilalla on työskennellyt viisi sukupolvea, vitsailee puutarhuri Jarkko Kivimäki.

Kotieläintila syntyi sotien jälkeen

Matti Kivimäki perusti vaimonsa kanssa Kivimäen tilan sodan loputtua 1940-luvulla. Maat lohkaistiin silloin hänen vaimonsa perheen omistamista maista. Tila rakennettiin pikkuhiljaa, rakennus kerrallaan. Kaikki rakennukset tehtiin itse, ja ajan myötä tilalle muodostui vanhanajan maatalo pihapiireineen. Kotieläintilalla elettiin maalaiselämää lehmien, sikojen ja kanojen kanssa, mistä toiminta laajeni vielä 60-luvulla. Kivimäet alkoivat viljellä mansikoita ja perunoita myytäväksi.

Salaatti tuli jäädäkseen

Seuraava harppaus Kivimäen tilalla koettiin vuonna 1979, kun he perustivat puutarhan salaatin viljelyä varten. Puutarhan perusti Markku Kivimäki yhdessä isänsä, tilan perustajan, Matin kanssa. Isän ja pojan yhteistyönä tilalle rakentui kasvihuone, ja töitä jatkettiin yhteisvoimin.

– Meillä on tapana, että kun uusi sukupolvi ottaa viljelyn vastuulleen, tuleva eläkeläinen jää vielä tilalle töihin ja auttaa sen ylläpidossa. Edellisen sukupolven työt eivät siis lopu siihen, kun seuraava aloittaa, Jarkko kertoo.

Kun Jarkko Kivimäki otti tilan haltuunsa myöhemmin, kotieläimet jäivät pois tilan tuotannosta. Vuonna 1989 kolmannen polven mukana tilalla siirryttiin viljelemään pääasiallisesti salaattia. Jarkolla oli kutsumus puutarhaviljelyä kohtaan, ja isän sekä isoisän työn jatkaminen oli selkeä päätös.

– Voi tietysti olla, että alitajunnassa kummitteli myös ajatus tilan jatkuvuudesta. Omalta osaltani halusin, että tilan toiminta ja edellisten sukupolvien tekemä työ jatkuisi eteenpäin.

jarkko kivimäki
Jarkko Kivimäen otettua tilan haltuun kotieläimet saivat jäädä ja päätuotteeksi tuli salaatti.

Viljelymetodi isältä pojalle

Maapohjaviljely on tekniikaltaan ollut hyvin samantyyppistä 60-luvulta lähtien, ja kolme sukupolvea on viljellyt tilalla hyvin samankaltaisesti. Edes ympärivuotiseen viljelyyn siirtyminen ei juuri pidentänyt Kivimäen tilan viljelykautta. Luonnonvalossa kasvavat salaatit istutetaan tammikuussa ja viimeinen sadonkorjuu tapahtuu marraskuussa.


Perheen pienimmän, Ilonan, suunnitelmista ei vielä tiedetä. Kuvassa Jarno, Ilona ja Matti Kivimäki.

kivimäki
Ylärivissä Jarno, Jarkko ja Markku, alhaalla Ilona ja Matti.

Tutustu Kivimäen salaatteihin ja lue lisää salaatin viljelystä.